Elegia - Vesa-Matti Loiri

Haihtuvi nuoruus niinkuin vierivä virta

Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta

Turhaan, oi turhaan tartun ma hetkehen kiini;

Riemua ei suo rattoisa seura, ei viini

Häipyvät taakse tahtoni ylpeät päivät

Henkeni hurmat ammoin jo jälkehen jäivät

Notkosta nousin. Taasko on painua tieni?

Toivoni ainoo: tuskaton tuokio pieni

Tiedän ma: rauha on mullassa suotu

Etsijän tielle ei lepo lempeä luotu

Pohjoinen puhuu, myrskyhyn aurinko vaipuu

Jää punajuova; kauneuden voimaton kaipuu

Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat

Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat

Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin

Haavehen kullat mun mieleni murheella maksoin

Uupunut olen, ah, sydänjuurihin saakka!

Liikako lienee pantukin paatinen taakka?

Tai olen niitä, joilla on tahto, ei voima?

Voittoni tyhjä, työn tulos tuntoni soima

Siis oli suotta kestetyt, vaikeat vaivat

Katkotut kahleet, poltetut, rakkahat laivat?

Nytkö ma kaaduin, kun oli kaikkeni tarpeen?

Jähmetyn jääksi, kun meni haavani arpeen?

Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan

Kaikuvi kannel; lohduta laulu ei lastaan

Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin

Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin