Marmoritaivas - Johanna Kurkela

Tiedän, että en ole ainut

Jolle tällä tavalla käy

Että toinen on lähellä aivan

Sitten häntä ei enää näy

Nyt on vuoteeni liian suuri

Niin jäätävän kylmäkin

Ja sydäntä ympäröi muuri

Kiveäkin lujemmin

Tänä yönä marmoritaivas

Kaartuu kattona ylle maan

Kuunvalon ja pilvien leikki

Sitä katsella nyt yksin saan

Tuo hajonnut marmoritaivas

Valuu huoneeseen valtoimenaan

Olet poissa viereltäni

Muttet sydämestäin milloinkaan

Tunnen yhä kätesi painon

Ja voin kuulla äänesikin

Ja jos suljen hetkeksi silmät

On kuin kanssas taas olisin

Vaan kun katson nään aution huoneen

Ja kätes on peitto vaan

Nää harhat kuin viiniä juoneen

Sua saa taas kutsumaan

Tänä yönä marmoritaivas

Kaartuu kattona ylle maan

Kuunvalon ja pilvien leikki

Sitä katsella nyt yksin saan

Tuo hajonnut marmoritaivas

Valuu huoneeseen valtoimenaan

Olet poissa viereltäni

Muttet sydämestäin milloinkaan

Tämä ikävä on sellainen

Että tällaista kokenut ole en

Se on syvä ja jotenkin lopullinen

Se painaa ja sattuu ja kuristaa

Mutta kenties joskus on helpompaa

Tänä yönä marmoritaivas

Kaartuu kattona ylle maan

Kuunvalon ja pilvien leikki

Sitä katsella nyt yksin saan

Tuo hajonnut marmoritaivas

Valuu huoneeseen valtoimenaan

Olet poissa viereltäni

Muttet sydämestäin milloinkaan